Abbårrea
Ahvenia saa monesti aivan erikoisistakin paikoista kuten nämä Ruoholahden kanavalta pyydetyt yksilöt. Ja nämä eivät olleet aivan pienimpiä. Kooltaan mahdollisesti jopa 500-700g.
Ahvenia saa monesti aivan erikoisistakin paikoista kuten nämä Ruoholahden kanavalta pyydetyt yksilöt. Ja nämä eivät olleet aivan pienimpiä. Kooltaan mahdollisesti jopa 500-700g.
Eräs loppukesän päivä ja vaelsimme ihanan kiemurtelevan Sipoonkorven luonnonsuojelualueen läpi määränpäänä Storträskin lohilampi ja valtoimenaan hyppivät kalat. Luultavasti ilma oli sopiva lämpötilaltaan, kirkkaudeltaan ja veden lämpötilaltaan. Kalojen liikkuminenkin tuntui olevan aktiivista ja niiden ruokahalusta puhumattakaan.
Alun alkaen taimenen ja myöhemmin muidenkin pinnalta syövien kalalajien, kuten harjuksen kalastamiseen. Keinotekoinen perho toimii perhokalastuksessa syöttinä. Perho voidaan sitoa muodoltaan, kooltaan ja väritykseltään vastaamaan kalan luontaista ravintoa eli hyönteisiä.
Perho saattaa myös toimia ärsykkeenä niissä tapauksissa, jossa se ei täysin vastaa hyönteisen luonnollista ulkoasua. Tekotapaan, millainen perho suunnitellaan, vaikuttaa pyyntipaikan, eri vuodenaikojen, veden virtauksien kuin vallitsevan säätilan olosuhteet. Perhonsidonta on taiteenlaji. Se on rinnastettavissa käsityöhon, jossa matkitaan eri hyönteisten kehitysvaiheita taidokkaalla sidonnalla. Erilaiset, yksilölliset sidonnat vahvistavat käsitystä millainen perho on paras vallitsevien olosuhteiden vaikuttaessa valintaan. Itsessään perhonsidonta lievittää perhokalastajan vieroitusoireita odotellessa kalastuskauden alkua.
Perhonsidonta ei ole järin kallis harrastus, toki siinäkin on laaja hintaskaala. Perusvälineistön saa 80-100 eurolla, johon kuuluu mm. liima, perhosidontapenkki, siimaa, koukkuja, silikoniputki, messinkikuulia, lankarullapidin, sakset, sidontalankaa sekä kasa erilaisia kuituja että karvoja. Netistä löytyy erinomaisia ohjaavia videoita sopivan perhon virittelyyn.